Vuokko neuvoi taas tokossa.

Se on hieno juttu kun koira näyttää oikein liioitellusti sen pahimmat puolet.
Ekaksi sanoin kaksi ongelmaa. Noudon hidas ja huono palautus ja ääniongelma.


Otettiin ekalla vartin pätkällä noutoa. En piitannu kurkku suorana karjumisesta mitään, vaan palkkailin jos se teki liikettä hyvin.

Ipa yllätti ja tuli hempeellä laukalla palautuksen. Palkkasin sen siitä, enkä jäänyt vaatimaan luovutusasentoa. Tehtiin vähän kaikenlaista..

Kaikenkaikkiaan treenattavaksi tuli:

Heitä nami vasemmalla kädellä taakse ja kehu (merkkisana yes! tms) kun Ilona juoksee laukalla luo. Myöhemmin vaadi myös luovutus ennen palkkaa. Ite pitää pysyä suhteellisen rauhallisena, ei saa kipittää karkuun takaperin tai muuta ääliömäistä.

Perusasennon tekeminen. Ilona ei ole varma perusasennon paikasta. Tarvii käsiapua, muutoin liian edessä/vinossa. Kiinnitä huomiota omiin hartioihis, se reagoi niihin. Jos olen suorassa, Ilona ei osaa löytää paikkaa niin hyvin. Mieluummin käsiapu.

(Ilona jätetään jonnekkin lähelle eteen istumaan. Kutsun sen perusasentoon ja samantien käännyn itse. Ipa joutuu työskentelemään enemmän päästäkseen oikeaan kohtaan. Älä sekoita tätä tärkeämpään treeniin äänen karsimiseksi. )

Sit myöhemmin samaa paikanhaku treeniä kapula suussa.

 

Yleismaailmallisempi ”ilmeinen ääniongelma”

Älä huomioi sitä kun se huutaa. Jätä istumaan kauemmas, käske vierelle. Jos se haukahtaa käännyt/liikut selkeästi pois, etkä huomioi koiraa. Jos koira hiljenee ja hakeutuu vierelle niin kehu ja palkkaa.
Joka kerta joka kohdassa jos se älisee, niin selkeä stoppi hommalle. Viedään mahdollisuus ansaita nameja. Vain hiljainen koira voi ansaita nameja. Ei välttämättä ”vierelle” –käskyä joka kerta, sillä se kommentoi herkästi ja kovaäänisesti käskyihin.

Ole mustavalkoinen, mieti kunnolla miten itse reagoit ja mitä teet.

Koira huutaa = passiivinen ihminen, joka ei katso, eikä siltä saa nameja.
Hiljainen koira = katsekontakti ja mahdollisuus palkkioon
.

Loppuun tehtiin noudolla äänenhallintaa. Tein noutoa normaalina liikkeenä. Jos se huusi, käännyin toiseen suuntaan. Kun se oli hiljaa se sai tulla vierelle ja liike jatkui. Heitin kapulan ja käskin ”ota”. Ilona huusi ja juoksi kapulalle Vuokko nappasi kapulan pois. Taas sama: huuto= ei mahdollisuutta jatkaa. ei palkkiota.

Ilona ei enää lähtenyt ekalla noutamaan, en välittänyt vaan annoin toisen käskyn. Lopussa se haki melko hiljaa, sanoi ainoastaan Piiiiih! lähtiessään kapulaa hakemaan. Siitä se sai hakea kapulan ja siitä se sai palkan. Ihan kaikkea ei voi karsia kerralla, jotta edes jostakin voi palkita.


 tulevaa varten:

Harjoittele palkkaamattomuutta ensin vaikka 2 liikettä peräkkäin. Kisanomainen treeni, jossa joka liikkeen välissä palkka = turhaa. siinä on vaan ihmisellä parempi mieli kun antaa nameja koiralle. Ilona myös kuumuu näissä välitiloissa ja karjuu helpommin. Pidä se käskyn alla liikkeiden välit. Samoin kuin Urpo.

 

AGILITY: tee eri jättökäsky agilityyn kuin tokoon. voit opettaa myös eri asennon. esim jalkosen väliin. Ettei tokon käskyt ja ilmapiiri mene sekaisin agilityssa haukkumisen ja röyhkeän komentamisen kanssa.  Agility kun on selkeästi huonontanut tokossa toimimista ja ääniongelma on pahentunut.