Koko rata. Pilkoin radan osiin, niin kuin itse sen ohjasin. Ilona tuntui tosi kuuliaiselta, mukavan nopealta ja hyvin taitavalta. Irtoili putkeen tosi kivasti. Jopa puomin kontaktilla malttoi  mennä maahan kun komensin. Palkkailin sitä siihen useamman kerran. Väliajoilla puutuin Ilonan haukkumiseen, ja omasta mielestäni se haukku ihan vähän vähemmän kuin normaalisti. + keskittyi paremmin. Ehti sisi louskutuksen sijaan kuunnellakkin mitä mä tahon sanoa. "hiljaa olemisesta" ei siis palkata enää namilla.. oikeasti innostin sitä vaan haukkumaan enemmän ja enemmän sillä.

Jätin Ilonan alkuun ja kiersin puomin taakse. Ilonalla oli varmistimena ihminen seisomassa puomin ylösmenon edessä. Ilona kyl hyvin kuunteli mun ohjeita ja sujahti putkeen. Tais puomin plokkaava ihminen olla vaan hätävarjelun liioittelua. 5 esteen jälkeen tein sylikäännöksen, millä käänsin Ilonan kutoselle. Ensimmäisellä kerralla hätäilin ja runnoin Ilonan tyhmään asemaan, hyppäs se esteet oikein, vaikka kääntyikin väärään suuntaan "sylkkärillä". Tokalla radalla tämä jo sujui.

9 pyöräytin Ilonan kympille, annoin esteen ja itseni väliin tilaa ja Ilona kääntyi taas rinnalleni jatkamaan matkaa. LÄhetin Ilonan putkeen ja leikkasin takaa. Puomin alaosassa oli aidan siiveke estämässä liian aikaisen nousun puomille. Toimi Ilonalla hienosti.

Työnsin Ilonan linjan paremmaksi esteelle 14. LÄhdin aika aikaisessa vaiheessa kääntämään Ilonaa kropallani. Kun Ilona hyppäsi esteen 15, olin jo esteen vierellä peruuttamassa kohden estettä 16. Tein siis radalla valssin :) Ilonalle jäi 16 esteelle hyvin tilaa. Siitä sen saikin sujautettua putkeen.

Tässä ehdin 18 esteen taakse vastaanottamaan Ilonaa. Ilona tiesi kroppani suunnasta että minne mennään seuraavaksi. 21 esteen jälkeen se hieman kääntyili taaksepäin varmistelemaan että vieläkö mennään eteenpäin. Irtoamis harkkaa tarvitaan vielä lisää.