Urpo pääsi mukaan kun menin katsomaan Heinolan Palvelus- ja seurakoirien kisaavien tokoja. otin lopuksi Urpon autosta ja tein sen kanssa hiukan jutui.

Ensin Urpo tapasi Nadia bernin. Urpoa hirvitti, mutta ihan rohkeasti se tutustui Nadiaan. Lopulta ne oli siististi omissa oloissaan ja Urpo alkoi tutkia Cittarin parkkista. Se eksyi ruutu merkkien luo ja koitti etsiä namia. Kehuin kovasti ja vein yhden törpön päälle nasuja.

Otin perusasentoa, Muutamaa asentovaihdosta ja koitin paikalla pysymistä. Istuallaan ei halunnut olla yhtään. Humpsahti heti maaten. Lopulta istui aika pitkään. Kävin palkkaamassa sen noin 7 kertaa. En vaan saanut sanoa sille mitään jäämis sanaa. Silleen se istui ja odotti rennoiten.

Urpo tutusteli paikalla oleviin ihmisiin ja kaveerasi heti kaikkien kanssa.

Yritin saada sen leikkimään patukalla, mutta aika kehnoin tuloksin. Lopulta vapaasti ollessaan se puolivahingossa nappasi patukan maasta suuhunsa ja juoksi iloissaan sinnetänne. Sen juoksennellessa otin muutamaa luoksetuloa. Ihan hienosti ja iloisesti se luokse tulee.

Vein namit jokaiselle ruudun törpölle ja lähetin Urpon ensin kaukaa. Se meni hienosti ja söi namit kummastakin etureunan törpöstä. Hiukan hankalampi sen oli hoksata että muillakin törpöillä on namia. Tarkoituksena ei ollut vielä opettaa ruutua, vaan opettaa etsimään merkkejä.