Urpo otti seisomisen vahvistamista, paikallamakuun pätkää (ei meinannu pysyä) yksi paikalla istuminen lyhyen aikaa ja siitä sitten luoksetulo ja sivulle siirtyminen. Perusasentoja vahvistettiin ja muutaman askeleen seuramista.

Mintulle otin pallon mukaan. Menimme läheiseen metsikköön. Laitoin Mintun käskyn alle istumaan ja tallasin 3metriä kertaa 5 metriä alueen. Piilotin pallon sinne. Palasin Mintun luo ja sanoin esine. Minttu pinkaisi alueelle ja löysi pallon pian. Se toi sen minulle reippaasti. Loppuluovutukseen asti ei malttanut palloa suussa pitää. sai palkan vasta kun luovutti pallon käteeni.

Jätin Mintun paikallamakuuseen ja tallasin alueen pidemmäksi ja leveämmäksi. Noin 5metriä kertaa 7 metriä. Pallon laitoin haastavampaan risukasaan. Minttu haravoi alueen hyvin ja oli ohjattavissa. Annoin sen työskennellä kuitenkin itsenäisesti. Pallo löytyi ja se tuotiin riemuiten melkein jalkoihini.

Kolmas harjoitus. Minttu paikallamakuuseen ja pidensin aluetta. Pallon laitoin pehmeän sammaleen painaumaan melkein alueen perälle. Alueen koko 5 metriä kertaa 13 metriä. Minttu haki alueen aktiivisesti risteillen. Tarkisti kohdan jossa pallo oli viimeksi, eteni sitten reippaasti alueen oikeaan takakulmaan. Huomasi että tallattu alue loppui ja siirtyi vasempaan takakulmaan. Teki töitä ja melkein pallon kohdalla iski kakkahätä.. hups. Minttu toimitti asiansa ja etsiskeli palloa. Ohjasin sen käsimerkillä takaisin takaosaan. Minttu löysi pallon ja toi sen iloissaan minulle.