Lenkillä otettiin kahden minuutin paikallamakuu. Timppa ohjasti Minttua ja mie Ilonaa. Ilona meni hyvin maahan, pysyi hyvin maassa, mutta kun tulin sen vierelle, erehdyin sanomaan hiljaa Timolle "käsky". Tokihan Ilona nousi. Panin sen uudestaan maate ja käskin siitä vierelle. Hyvä treeni vähällä pilattu. Minttu toimi hyvin Timpalla.

Koko lenkin ajan saatiin tapella siitä, että kuinka kumpikaan koira EI saa vetää hihnassa. Puolenvälin jälkeen jo hieman kuunneltiinkin.



Jotenkin tuntuu että emännällä on sellainen päivä, ettei koirankoulutuksen saralla saa mitään hyvää aikaan.
Huomenna valoisammalla mielellä.
1. Nopeita maahanmenoja ja vierelletuloja.
2. paikallamakuu
3. Ainakin seuraamista, jossa palkitaan tiheästi ja vaihtelevasti. Kädestä, kentän laidalta. Lyhyiltä pätkiltä... jotta into seuraamiseen jäisi korkealle.

Sunnuntaina onkin sitten koe.