Mä olen opettanut Ilonaa vähän vasemmalla ranteella ja siinä sivussa. Päätin sitten testata että mitä se osaa. Tiesin sen kärsimättömäksi mutta aistin että pientä henkistä kehitystä on voinut tapahtua. Onhan se jo melkeinpä helppo koira tai ainakin lähes normaali. Testin tehtyäni olin aika ylpeä pienestä (..ja melko lihavasta) koirastani. Jouduin kyllä miettimään että kuka kumma sille on kaiken tuon tiedon päähän pumpannut?

Ensin mentiin kentälle. Laitoin Ilonan paikallamakuuseen, kävelin 20 metrin päähän ja aloin laskea. Yksi, kaksi, kolme... ja tässä kohtaa Ilona otti nelitassu spurtin. Koira takaisin paikalle. Tällä kertaa se jaksoi 10 sekuntia. Koiran palautus. Nyt se lähti 15 sekunnin kohdalla. Karjaisin EI! ei ei! Ilona pysähtyi, luimisti korviaan ja pohti hetken. Koira palautettiin paikalle. Paikka käsky oli hieman painokkaampi tällä kertaa. Pääsin 20 metrin päähän ja aloin laskea. Noin 40 sekunnin kohdalla alkoi kakaroiden melu lähestyä. Kentän Ilonan puoleiseen päähän ilmestyi polkupyöräteini. Kentän minun puoleiseen päähän ilmestyi kaksi polkupyöräteiniä. Minun polkupyöräteinit ajoivat takaani ja vasemmalla reunustalle. Siihen ne pysähtyivät. Ilonan takaa kolmas teini ajoi samaan paikkaan. Samantien kun teinit näin, meinasin kiroilla ääneen. Lopetin liikkeen ja palkitsin Ilonan. Se pysyi erittäin loistavasti paikallaan, vaikka polkupyörähäiriköt ajelivat lähellä ja puhuivat puhelimeen "Tuux sä jo? Tääl on kyl joku outo.." Kun vapautin Ilonan, teinit alkoivat ajaa parkkipaikalla ympyrää. Otin Ilonalla pienen pätkän seuraamista ja sitten loppui mun hermo. Ei nuorella koiralla ole pakko sietää tuollaista häiriötä. Otimme nakkipussin ja naksun ja marssimme toiselle läheiselle kentälle. Kirkon parkkipaikalle.

Otin Ilonalla seuraamista hihnassa. Niin kauan kuin häiriö pysyi matalana ja nami oli lähellä, Ilonalla on täydellinen kontakti. Pysähtymisissä Ilonan peppu jää usein ylös. Se unohtaa istua.

Irti seuraaminen oli myöskin hyvää, suorastaan loistavaa. Pitää myöhemmin vähentää makkaralla palkkaamista. Katsotaan sitten että miten muijjien käy.

Seuraamisesta maahanmeno. Ilona tarvitsi ensin ison käskyn ja ison käsimerkin. Toisella kertaa pieni tehoste käsimerkillä riitti. Ilona pysyy hienosti maassa ja nousee ylös vasta "istu" käskyllä.

Liikkeestä seisominen. Oikein hieno, ainoastaan pieni käsimerkki tarvitaan. Pysyy oikein hyvin juuri siinä missä pitääkin.

Luoksetulo. Räjähtävä startti ja mieletön vauhti. Asfaltti menee rullalle. Hienosti suoraan vierelle. Tätä täytyy harjoitella niin, että Ilona ei ala ennakoimaan. Palataan siis välillä takaisin vierelle, ja palkitaan siitä.

Hyppy. Mielikuvaharjoittelun varassa. Meillä ei ole koti treenamiseen estettä.

Otin vielä muutaman liikkeestä maahanmenon. Ilona taitavoitui nopeasti.

Ihan viimeiseksi otin täysimittasen paikallamakuun. 50 sekunnin kohdalla Ilona näytti olevan starttikuopissa. Karjahdin "PAIKKA" ja Ilona jäi paikalleen. Laskin kaksi minuuttia ja 20 sekuntia. Yritin laskea hitaasti. Ilona pysyi oikein hyvin ja tällä kertaa unohdamme sen lisäkäskyn.. mitä? mikä lisäkäsky... ei meillä semmoista ollutkaan.