Toissapäivänä yritin opettaa Ilonaa ottamaan ja pitämään suussaan pientä esinettä. Ei onnistunut.
Ilona tuijotti hypnoosissa makkaraa ja sylki väkisin suuhun laitetun esineen pois. Minkäänlaista oppimista ei tapahtunut. Eilen päätin muuttaa lähestymistapaa ja keinoa.

Olen aiemmin keväällä käyttänyt naksutinta ehdollistaakseni Ilonan siihen. Sitten se vain jotenkin jäi..
Päätin kokeilla muistaako Ilona naksun vielä.

Ensin muisteltiin naksun tarkoitus. naks ja makkaraa suuhun. sitten vaikeutettiin.
Kontaktista silmiin naks ja makkara
Pitemmästä kontaktista silmiin naks.

Sitten laitoin lattialle tukkarenksun. Aina kun ilona katsoi sitä lähemmin naks.
 Sitten se innolla otti sen suuhunsa ja naks.
sitten palkittiin enää suuhun ottamisesta.

Otin muovisen pullonkorkin ja tein saman sillä. Ilona selkeästi oppi. Kokeilin vielä tailellulla paperipalalla ja puisella kynällä. Hienosti otti suuhun ja pitikin jo hetken. Jopa haki kaikki neljä esinettä toisesta huoneesta. Pudotti toki ne matkalle. Vaatimuksena kun on vasta nostaa mikä-tahansa-kiva-pieni-esine käskyllä "Esine".

I`m SOU ylpee.

Tästä se tarkkuusetsintä ja esineruutu alkaa..

Tää jatkuu nyt sitten naksun avulla. Ajattelin että alan vaatia että esine pysyy suussa pidempään ja että se luovuttaa sen mulle. Oikea luovutusasento opetellaan kans. sitten kun perusjutut on hanskassa, mennään maastoon. Nurtsille ekku ja sitten pellolle ja metsään. Saapi nähä toimiiko mun pähkäilyt.